Barcelonan Suomi-koulun taaperokerholle oli tänä vuonna niin paljon kysyntää, että päätimme perustaa toisen ryhmän, ja näin ollen molempiin ryhmiin voidaan ottaa lisää perheitä varasijoille. Vaikka ryhmät ovatkin tällä hetkellä täynnä, pääsee varasijoilta lähes aina mukaan, sillä peruutuksia tulee aina jonkin verran.
Ryhmä on nyt jaettu vauvoihin (0 – n. 1-vuotiaat) ja taaperoihin (n. 1-vuotiaat lapset, jotka täyttävät tänä vuonna 2). Lapsi osallistuu kerhoon yhdessä huoltajan kanssa. Kerholaiset ja koko perhe voivat myös osallistua Suomi-koulun juhliin ja muihin tapahtumiin, esim. pikkujouluihin ja kevätretkeen.
Vauvat ja taaperot kokoontuvat samaan aikaan ja samoissa tiloissa Suomi-koulun muiden tuntien kanssa, eli parillisten viikkojen lauantaisin klo.11:15-12, Fun Talk -kielikoulun tiloissa, osoitteessa Aragó 119. Seuraava tapaaminen on ensi lauantaina 16.11.
Osallistumismaksu on 5€/kerta. Vauvojen ohjaajana on Jutta Saarinen ja taaperoiden Marika Kamotskin.
Lisätietioja osoitteesta info (ät) barcelonansuomikoulu.es.