Tänään Barcelonan Suomi-koulussa pidettiin syyslukukauden ensimmäiset tunnit. Koska niin oppilaissa kuin opettajissa on paljon uusia kasvoja, keskityttiin tällä kertaa lähinnä tutustumisleikkeihin. Toki ohjelmaan mahtui myös laulua ja askartelua, sekä tietenkin eväiden syöntiä.
Opettajista Siiri ja Elisa ovat jo konkareita, mutta tänä vuonna joukkoon iloiseen ovat liittyneet Elina, Iida, Linda ja Aino. Kaikilla on mahtava ote sekä lapsiin että opetukseen ja toiminnan kehittämiseen.
Seuraava Suomi-koulukerta on kahden viikon päästä, lauantaina 5. lokakuuta. Vielä pienenä muistutuksena, että on erittäin tärkeää saapua Suomi-koululle klo 10.45-10:55 välisenä aikana jotta tunnit pääsevät alkamaan klo 11 ja turvallisuussyistä saadaan ulko-ovi pidettyä tuntien aikana kiinni.