Barcelonan koululais- ja kielitaitoryhmät pääsivät kevään 2018 haussa mukaan lukupiirihaasteeseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koulumme sai läjän suomalaista kirjallisuutta Helena Prihan lahjoitusvaroin. Lasten ja nuortenkirjojen valinnassa Suomi-seuraa olivat avustaneet Äidinkielenopettajain liiton toiminnanjohtaja Anne Helttunen sekä Hyvinkään kirjaston kirjavinkkari Ilona Savolainen. Laatu on siis taattua!

 

Tällä kertaa päätin, että luen kirjan koko ryhmälle ääneen. Kirja kertoo perheestä, joka ostaa Hotelli Hämärän ja alkavat kunnostamaan sitä. Käytäviltä kuitenkin kuuluu outoja ääniä, joista perheen lapset päättävät ottaa selvää. He päätyvät tutkimaan löytötavaratoimistoa, josta saavat vinkin, mikä hotellissa ääntelee ja keneen heidän kannattaisi olla yhteydessä.

 

Oppilaat kuuntelivat innokkaina ja Suomi-koulussamme oli kerrankin täysin hiljaista. Vanhemmatkin lapset pitävät valtavasti, kun heille luetaan ääneen (tämä vinkkinä myös kotijoukoille!). Tekstiä ääneen lukiessa pysähdyn herkullisissa kohdissa ja kysyn lasten mielipidettä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai henkilöhahmojen motivaatioita.

 

Kirjan päätyttyä esittelin kuusi pistetyöskentelypaikkaamme, joihin nopan osoittaman silmäluvun mukaan jokainen päätyi. Valitettavasti tunti kävi lyhyeksi, joten jokainen kerkesi vain noin kahteen pisteeseen. Pisteet olivat kirjoittamista tai piirtämistä, sillä haluan lasten harjoittelevan jokaisella Suomi-koulukerralla edes hieman kirjoittamista suomeksi – se nimittäin ei ole helppoa!

 

Kirja on nyt saatavilla koulumme kirjastosta, jos joku haluaa sen napata myös kotiin lainaan seuraavalla kerralla!

Share This